Siirry sisältöön

Majatalo toimii Rautalammilla vanhainkodiksi rakennetussa kiinteistössä, joka kansan suussa tunnetaan myös Oikarina tilan vanhan nimen mukaisesti.

Vaivaistalo Oikarin tilalla

Vanhainkodin, tai vaivaistalon kuten siihen aikaan sanottiin, historia ulottuu 1900-luvun ensimmäisiin vuosiin. Tuolloin vaivaistalon toiminta alkoi Oikarin tilalla kahden hevosen ja kahdeksan lehmän ostolla. Asukkaita otettiin alkuun 50, mutta 1920-luvulla asukasluku oli jo yli 100. Vanhusten lisäksi vaivaistalossa asui myös työkyvyttömiä, mielisairaita sekä muita, jotka eivät tulleet toimeen omillaan. Vaivaistalo rasitti kunnan taloutta merkittävästi ja aiheutti siksi paljon arvostelua.

Vaivaistalo kuitenkin paloi vuonna 1944. Asukkaat selvisivät palosta hengissä. Uusi vanhainkoti, nykyinen Majatalo, valmistui vuonna 1948. Tuon ajan lehtiartikkeleissa taloa luonnehdittiin läänin ajanmukaisimmaksi kunnalliskodiksi ja merkittäväksi päiväksi Rautalammin sosiaalihuollon historiassa.

Vihkiäisjuhlaan osallistuivat maaherra Heikkinen rouvineen ja sosiaaliministeriöstä ylitarkastaja Mustala ja tohtori Särkilahti. Kirjailija Yrjö Kaijärvi lausui juhlassa tilaisuutta varten kirjoittamansa juhlarunon, Yksi on elämä.

"Tämä on sosiaalisen huollon merkkipäivä, ei vain Rautalammilla, vaan koko Kuopion läänissä ja näin ajanmukaista ja uudenaikaista kunnalliskotia ei ole montakaan", kertoi Savo-lehti maaherra Heikkisen lausuneen vihkiäisjuhlassa.

Eläintenpidosta hevosta lukuun ottamatta luovuttiin 1960-luvulla. Johtokunta ehdotti myös hevosen myymistä teuraaksi heinien loputtua vuonna 1970. Asia kuitenkin siirrettiin kunnanhallitukselle, joka päätti ettei hevosesta luovuta, vaan sille ostetaan heiniä.

Rakennuksessa toteutettiin laaja peruskorjaus vuonna 1981, jolloin kolmikerroksiseen taloon rakennettiin hissi. 1980-luvulla kunnalliskodit muuttuivat vanhainkodeiksi.

Majatalon alku

Talo palveli vanhinkotina 2000-luvun alkupuolelle saakka, jolloin palveluasuminen siirtyi uudemmanaikaisiin tiloihin lähemmäs kuntakeskusta. Rakennus siirtyi yksityisomistukseen, mutta palasi vuonna 2017 kunnan omistukseen. Talolle ei kuitenkaan löytynyt kunnalla käyttötarkoitusta ja se myytiin huutokaupalla Veikko Raiviolle ja Viljar Annerviekille ja talo nimettiin uudelleen Majataloksi.